Kulttuuripolitiikan maisteriohjelma Jyväskylän yliopistossa
on Suomen ainoa yliopistotason kulttuuripoliittista koulutusta antava ohjelma ja
oppiaine. Sisään on tavallisesti otettu korkeintaan 25 opiskelijaa ja opetusta
annetaan pääasiassa suomen kielellä. Oppiaine on yhteiskuntatieteellisen
laitoksen sisällä, mutta myös pääaineena on voinut olla myös eräitä humanistisia aineita.
Pääainevaihtoehdot ovat yhteiskuntatieteelliset ja siten YM-tutkintoon johtavat
filosofia, sosiologia, valtio-oppi ja yhteiskuntapolitiikka sekä humanistiset
ja siten FM-tutkintoon johtavat etnologia, historia, kirjallisuus,
musiikkitiede, taidehistoria ja taidekasvatus.
Syksyllä 2013 suomenkielisen ohjelman rinnalla aloittaa
kansainvälinen kulttuuripolitiikan maisteriohjelma, johon otetaan sisään
enintään 10 opiskelijaa. Samalla suomenkielistä maisteriohjelmaa supistetaan
siten, että siihenkin otetaan enää 10 opiskelijaa vuodessa. Vaatimuksia on
lisäksi muutettu siten, että hakijalta odotetaan yhteiskuntatieteellistä
pääainetta tai ainakin kandidaatintutkintoa, joka sisältää
yhteiskuntatieteellisiä opintoja. Opiskelijavalintasivuja on ainakin marraskuun
lopulla kaksi: vanhat sivut, joihin on päivitetty hakuajat vuodelle 2013, sekä uudet, joihin on tehty enemmän muutoksia. Jälkimmäisissä ei ole mainintaa
pääaineista, vaan opiskelijalta vaaditaan epämääräisiä ”yhteiskuntatieteellisiä
aineita”.
Samansisältöisen suomenkielisen ja kansainvälisen
maisteriohjelman toimiminen rinnakkain on mahdollista sisällöllisesti, vaan ei
kielellisesti. Muutos edellyttää sitä, että opetusta aletaan antaa vain
englanniksi ja suomenkielisen maisteriohjelman suorituskielen saa
todennäköisesti jossakin määrin valita englannin ja suomen väliltä. Minkä
verran ohjelma houkuttelee kansainvälisiä opiskelijoita? Kenelle ohjelma on ensisijaisesti
suunnattu, kun se on Suomen ainoa yliopistotasoista kulttuuripolitiikan
opetusta antava oppiaine? Lisäksi jo nyt tenttikirjat ovat ja monet luennot
pidetään englanniksi, joten tarvittavan kielitaidon ja käsitteistön opiskelijat
oppivat varmasti.
Toinen kansainvälistymiseen liittyvä kysymys on se, miten
maisteriohjelman kansainvälistyminen suhteutuu suomalaiseen kulttuuriin ja sen
arvostamiseen. Kieli on kiinteä ja erottamaton osa kulttuuria, ja
maisteriohjelman muuttaminen kansainväliseksi, toisin sanoen
englanninkieliseksi, on hyvin näkyvä kulttuuripoliittinen teko sinänsä. Oppiaine
on suomalaisessa yliopistossa ja akateemisessa maailmassa johtava
kulttuuripolitiikan tutkimusta tekevä taho, joka ei halua käyttää siihen ensisijaisesti
omaa kieltä, vaan englantia, jonka monet väittävät valtaavan akateemista
maailmaa liiaksi jo nyt.
Pääainevaihtoehtojen karsiminen ja maisteriohjelman selkeä
muutos kohti puhtaasti yhteiskuntatieteellistä oppiainetta herättää myös
kiinnostavia kysymyksiä ja ajatuksia. Mihin unohtui taidealojen tutkimus?
Kulttuuripolitiikka oppiaineena ilman vahvaa taidealojen tutkimuksen
osallisuutta ja panosta vaikuttaa torsolta. Mielestäni
kulttuuripolitiikka ei ole, eikä saisi olla, pelkkää yhteiskuntatieteellistä
tutkimusta, sosiologiaa tai politiikkaa ilman kulttuuria, ilman taiteen kentän
näkökulmia. Voiko kulttuuria tarkastella tai tutkia tahi tehdä kulttuuria
koskevia päätöksiä ilman kokemusta tai syvällistä taidealan tuntemusta? Onko
tarkoitus muuttaa oppiaine kulttuuria ulkopuolelta tarkastelevaksi ja siihen
ulkopuolelta vaikuttavaksi oppiaineeksi ja kulttuuripoliittiset asiantuntijat
kulttuurisen kentän ulkopuolisiksi päätöksentekijöiksi, joiden näkökulma on väistämättä
erilainen kuin sellaisten, jotka ovat opiskelleet jotakin humanistista alaa?
Onko kulttuuripolitiikka vain politiikkaa ja kulttuuri vain taiteen kokemista
ja vaikutuksia ja siten väline johonkin muuhun?