keskiviikko 23. tammikuuta 2013

voi kunpa näkisin tämän väreissä

















Pieni vinkki tutkimuskohteesta.

Kuvan lähde: Röneholm, Harry 1945: Markkinat, messut ja näyttelyt I. Helsinki: Suomen Messut Osuuskunta, 215.

torstai 17. tammikuuta 2013

tuumasta toimeen

Voi että miten jäykkä, kliseinen ja kulunut otsikko - ja niin toimiva! Mutta sepä on ensimmäisen aloittamani seminaariesitelmän luvun työotsikko. Koko otsikko tälle tekstille voisi olla Tuumasta toimeen eli miten blogihenkilö tuskailujen jälkeen nitisti tyhjän näytön kammon ja alkoi hommiin. Kirjoittaminen tuntuu hyvältä, se tuntuu siltä että nyt tehdään hommia, nyt syntyy tekstiä, nyt tämä työ etenee jonnekin. Esitelmä ei ole vain möykky jossain takaraivon lohkossa, vaan se saa muotoa ihan jopa omana tiedostonaan tietokoneen uumenissa. Eivätkä ajatukset ole enää ajatuksia irrallaan, vaan osa niistä on nyt kahlittu kirjaimiksi! 

Vaikka tönkköähän se teksti on. Mutta huh, helpotuksen huokaus. Nyt tämä lähtee käyntiin.

Yksi sekalainen huomio: 

Madridin lähetystön arkisto tuhoutui osittain Espanjan sisällissodan aikana. Voi olla että siksi aineistoa joutuu kaivamaan kivien ja kantojen alta. On ollut koko ajan sellainen olo, että enkö osaa etsiä oikeista paikoista, oikeilla hakusanoilla ja niiden yhdistelmillä, olenko unohtanut jotakin. Kyllä, se tunne on vieläkin, mutta tässä saattaa olla yksi syy siihen, miksi aineistoa ei vain tunnu löytyvän. Ensi viikolla käyn vielä ohjaajan kanssa keskustelemassa tästäkin aiheesta, mutta ei tämä aineiston vähyys työtä kaada, haastaa kyllä, mutta aina minä jotain keksin. Kaivetaan sitten sen mystisen epäaineiston vierestä.


sunnuntai 13. tammikuuta 2013

epätoivon suo

Ensimmäistä kertaa iski todellinen epätoivo seminaariesitelmän ja gradun (ja niiden kautta valmistumisen ja oikeastaan koko tulevaisuuden) takia. Hirvittävä päivä, joka olisi pitänyt viettää tanssitunnilla, lenkkipolulla, pulkkamäessä tai missä tahansa muualla kuin kotona neljän seinän sisällä murehtimassa. Tuntuu, etten saa mitään tehtyä, en saa tartuttua mihinkään, en osaa lähteä liikkeelle, ei ole aikaa tai käytän sen vääriin asioihin, en valmistu koskaan, en saa koskaan mitään koulutustani vastaavaa työtä ja elän tästä hamaan tulevaisuuteen kituuttamalla pienellä rahalla miettimällä, mitä olisin voinut tehdä, jos olisin valinnut toisin. Tuttuja kysymyksiä ja murheen aiheita? Hedelmällisiä lähtökohtia oman elämän pohdiskeluun? Vievät ja kehittävät ajattelua ja tavoitteita positiivisessa hengessä eteenpäin?

Seminaariesitelmä, ja siten koko gradu, on siinä vaiheessa, että aineistoa on jonkin verran ja lisää etsin koko ajan. Tutkimuskirjallisuutta olen hankkinut ja jonkin verran lueskellutkin, mutta muut kurssit ovat vieneet aikaa todelliselta graduun ja sen kirjoittamiseen tarttumiselta. Arvasin sen, että kun ei ole selkeää, ohjaajalta saatua deadlinea, kaikki muut dedikset menevät tämän projektin edelle. Tiedän kyllä, että hommat etenevät yleensä huomattavasti paremmin niihin tarttumalla kuin epätoivoon itsensä niiden takia murehtimalla, mutta joskus sitä vajoaa tähänkin suohon. Siitä ylös pääseminen on yleensä hoitunut parilla oikein aikaansaavalla päivällä yhdistettynä muutamaan tuntiin fyysistä harjoittelua vaikkapa kuntosalilla, ja taas jaksaa - seuraavaan epätoivon päivään saakka?

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

menetelmäopintoja

Niissä oppiaineissa, joissa olen tehnyt menetelmäopintoja, on ollut ongelmana se, miten luennoilta ja kirjoista saadut tiedot pystyy yhdistämään omaan tutkimustyöhön. Historiassa ongelma, tai nykykielessä pikemminkin haaste, on vielä se, ettei tiettyä teoria- tai menetelmäpatteristoa juurikaan ole. Tai ehkä todenmukaisempaa on sanoa, että patteristo on, mutta se ei ole mikään tietty ja pysyvä. Toisin sanoen tutkimukseen tulisi valita ja siinä käyttää niitä menetelmiä ja teorioita, jotka sopivat omaan aiheeseen ja tutkimuskysymyksiin ja palvelevat juuri kyseisen tutkimuksen tavoitteita. Teorian tai menetelmän voi, ja todennäköisimmin joutuu (tai saa, riippuen lähestyykö asioita positiivisesti vai negatiivisesti) lainaamaan, ottamaan tai varastamaan toiselta tutkimusalalta ja pahimmassa tai parhaimmassa tapauksessa muokkaamaan itselleen sopivaksi.

"Menetelmä on se, millä tavalla lähteitään käsittelee", kyllä, kuulostaa järkevältä ja loogiselta, mutta: miten osaan valita juuri oikean tai oikeat menetelmät omaan tutkimukseeni, miten löydän niiden lähes loppumattomasta suosta ne parhaimmat ja käyttökelpoisimmat ilman, että hukkaan liikaa aikaa niiden läpikäymiseen ja niihin tutustumiseen?

Lisäksi on menetelmäopintoja ja menetelmäopintoja. Pari vuotta sitten olin aineopintojen menetelmäopintojen kurssilla, jossa sekä luentojen punainen lanka että teorian ja käytännön yhteys jäivät löytymättä. Luennot koostuivat suurimmaksi osaksi power point -dioille kerätyistä sitaateista ja sekalaisista palasista sieltä täältä. Kurssi ei varsinaisesti lisännyt itsevarmuutta ja luottamusta omiin kykyihini proseminaariin mennessäni.

Toisaalta on vaikea kuvitella massaluentotyyppistä menetelmäopintojen kurssia, joka palvelisi kaikkia luennolla istujia. Jos teoria tai menetelmä tulisi valita aina omaa tutkimuskysymystä ja tutkimuksen tarkoitusta ja tavoitteita silmällä pitäen, on hankala saada noin kymmenen puolentoista tunin luentokerran kurssista sellaista, että jokaisella olisi varma olo alkaa tehdä omaa tutkimusta, vaikkapa sitten proseminaariesitelmää.

Eilen alkanut syventävien opintojen menetelmäkurssi tuntuu toimivan paremmin - ainakin etukäteen esitettynä kurssin sisältösuunnitelmana. Pienryhmäopetusta, parityönä tehtävä menetelmäesittely, jonka menetelmä tai lähestymistapa valitaan omien graduaiheiden perusteella ja kirja-analyysi väitöskirjasta. Kuulostaa järkevältä ja hyödylliseltä, ehkä hyvinkin omaa tutkimusta palvelevana.

(On ihan pakko lisätä vielä loppuun yksi itsestäänselvyys. En voi itselleni mitään. Ohjaus.)

torstai 3. tammikuuta 2013

joululomalla

Hiljaiseloon blogissa on syynsä: täysi tauko niin gradussa kuin kaikessa muussakin opiskelussa. Itsekseni olen keskustellut graduaiheesta itseni kanssa, siinä kaikki. En ole paperille pistänyt yhtään mitään. Aikomus oli ennen joulua lukea pariinkin tenttiin, mutta laiskuus on iskenyt ja lujaa. Tilaisuus olisi ollut tällä viikolla, kun mies ja lapsi lähtivät muutamaksi päiväksi Etelä-Savoon anoppilaan, mutta olen tiukasti hautautunut sohvanpohjalle ja katsonut joulupukin tuomaa Desperate Housewives -boksia. Niin tiukasti olen ollut kiinni sohvassa, että sain kolmessa päivässä katsottua kaikki kuudennen kauden 23 jaksoa.

Tauko tekee silti hyvää, vaikka ongelmani on päästää irti suorittamisesta ja jonkin järkevän jatkuvasta tekemisen pakosta hyvällä omatunnolla pariksi viikoksi. Koko ajan pitäisi muka lukea, tehdä, kirjoittaa tai etsiä, vaikka tiedän, että lomalla se olisi vain jatkuvaa rääpimistä eikä todellista keskittymistä. No, maanantaina lapsi palaa takaisin päiväkotiin, mies töihin kolmen viikon vapaan jälkeen ja luennotkin alkavat tiistaina, joten enköhän saa taas opiskelustakin kiinni - viimeistään pakon edessä.