Ensimmäistä kertaa iski todellinen epätoivo seminaariesitelmän ja gradun (ja niiden kautta valmistumisen ja oikeastaan koko tulevaisuuden) takia. Hirvittävä päivä, joka olisi pitänyt viettää tanssitunnilla, lenkkipolulla, pulkkamäessä tai missä tahansa muualla kuin kotona neljän seinän sisällä murehtimassa. Tuntuu, etten saa mitään tehtyä, en saa tartuttua mihinkään, en osaa lähteä liikkeelle, ei ole aikaa tai käytän sen vääriin asioihin, en valmistu koskaan, en saa koskaan mitään koulutustani vastaavaa työtä ja elän tästä hamaan tulevaisuuteen kituuttamalla pienellä rahalla miettimällä, mitä olisin voinut tehdä, jos olisin valinnut toisin. Tuttuja kysymyksiä ja murheen aiheita? Hedelmällisiä lähtökohtia oman elämän pohdiskeluun? Vievät ja kehittävät ajattelua ja tavoitteita positiivisessa hengessä eteenpäin?
Seminaariesitelmä, ja siten koko gradu, on siinä vaiheessa, että aineistoa on jonkin verran ja lisää etsin koko ajan. Tutkimuskirjallisuutta olen hankkinut ja jonkin verran lueskellutkin, mutta muut kurssit ovat vieneet aikaa todelliselta graduun ja sen kirjoittamiseen tarttumiselta. Arvasin sen, että kun ei ole selkeää, ohjaajalta saatua deadlinea, kaikki muut dedikset menevät tämän projektin edelle. Tiedän kyllä, että hommat etenevät yleensä huomattavasti paremmin niihin tarttumalla kuin epätoivoon itsensä niiden takia murehtimalla, mutta joskus sitä vajoaa tähänkin suohon. Siitä ylös pääseminen on yleensä hoitunut parilla oikein aikaansaavalla päivällä yhdistettynä muutamaan tuntiin fyysistä harjoittelua vaikkapa kuntosalilla, ja taas jaksaa - seuraavaan epätoivon päivään saakka?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti